Nomekoe

Kauden ensimmäinen nome-b-koe tuli korkattua Millan kanssa ihan hyvällä tuloksella. Tosin lähdin sillä mielellä tuonne kokeeseen aamulla, että p***t sieltä mitään tulosta tule, turhaan lähteä ajamaan. Lähdin kuitenkin hakemaan kokemusta, ja sitä, josko en jännittäisi kokeessa sitten niin paljon. No, en jännittänyt, kun mitään en odottanut. Ja kilpakumppanit yhtä lukuunottamatta oli jo järjestään FI KVA, ainakin suurinpiirtein. En tiä sitten miten paljon eilinen tokokoe vaikutti asiaan, mutta ainakin Milla nukkui koko automatkan ja keräsi voimia, ja tuo yhdessä sen kanssa, etten jännittänyt, sai meille aikaan ihan ok kokeen.

Olin ihan ajoissa koepaikalla, kävin ilmoittautumassa ja katselin avoimen luokan koirakot loppuun. Koepaikalle autolta oli ainakin (tai ainakin tuntui siltä) kilometrin kävely, joten lähdin ajoissa hakemaan Millaa autolta. Me oltiin keskimmäisessä parissa jälkimmäisenä koirakkona. Milla kiskoi vähän mennessä, yritin saada sen tekemään asioitaan, ettei kesken töiden tee. En enää muista onnistuinko. Ainakin vaihdoin lyhyen hihnan, jolloin sen oli sitten seurattava mua. Odotuspaikalle päästyä eka parikin odotteli vielä. Niinpä me sitten Millan kanssa istuskeltiin mättäällä ja nautittiin hyvästä ilmasta.

On se vaan jännä, kun koira on odotuspaikalla ihan rauhassa (pientä tutinaa huomattavissa), niin sitten kun huudetaan seuraava, se nostaa ne kierrokset yhtäkkiä ja seuraaminen ei enää niin hyvää ollutkaan. Matka odotuspaikalta koepaikallekin oli aika pitkä, joten tuossa sillä seuraamisella ei varsinaista merkitystä ollut. Kun saavuttiin tuomarin näköpiiriin, istutin Millan ja siitä sitten seurautin (ainakin yritin) tuomarin käteltäväksi. Mulla ei siis tässä vaiheessa ollut hajuakaan miten tehtävät menee, sen verran vain tiesin mitä pariltani kuulin. Ohjausta jännitin, ja sen tiesin oikeastaan jo etukäteen epäonnistuvan. Toivoin tietysti, että onnistuisi, mutta ne toiveet kyllä Milla alitti.

Tuomarin kättelyn jälkeen piti koirat seurauttaa vapaana semmoselle kivikkoiselle niemelle. Meille tuli suuremmalla numerolla 2-markkeeraus ensin, joka siis suoritettiin ekana. Matka ei ollut mikään pitkä, mutta maasto oli erilaista mihin on totuttu. Lokki heitettiin vasemmalle isohkon kiven taakse. Ja varis heitettiin kaislikkoon oikealle. Kummankaan putoamispaikkaa ei nähnyt, vain heiton. Milla haki lokin eka, kiipes suoraan kiven päältä. Luovutus käteen. Odotin hetken ennen kuin laitoin varikselle, ei oikein kattonut kunnolla oikeaan suuntaan, joten näytin kädellä. Lähti sinnepäin, mutta meni sittenkin sinne lokin heittopaikkaan, kiersi kiven ja sieltä sitten varikselle. Sen sain siivestä kiinni ennen kuin tippui. Sitten odoteltiin samassa paikassa kun parimme teki ohjauksen. Tämän jälkeen vaihdettiin paikkaa ja parimme teki markkeerauksen ekana.

Ohjaus tapahtui siis samalta niemenkärjeltä missä jo oltiin. Ranta oli kivikkoista, mutta sain Millan veteen. En oikein hyvin saanut sitä kattomaan oikeaan suuntaan ja otin jo välillä käden pois, kun näin että silmät kattoo ihan muualle. Meni hyvin sen muutaman metrin, sitten alkoi se haahuilu. Tarkoitus oli saada koira uimalla kalliolle, jossa oli lokki. Oli siis tavallaan semmonen ränni, mitä pitkin olisi pitänyt mennä. Rännin molemmin puolin oli kalliota, joille ei olisi saanut nousta. No, Milla tais mennä eka vasemmalle puolelle, sitten ui sen rännin poikki ja oikealle puolelle. Ei kuunnellut yhtään pilliä, ei edes sitä pysähtymispillitystä mitä harjoituksissa. Päätin, että kutsun sen takaisin, kun se jo lähtikin itte takaisinpäin. Ja tuomari kerkesi eka sanomaan jo, että ota pois. Ei kun ei. Eli Milla jumittui siihen kohtaan, mistä se ränni alkoi. Ei olla tuollaisia treenattu, kun täällä päin ei oikein tuollaisia hyviä ole. Tai sitten vain niin lyhyitä, mutta kait niilläkin vois jotain saada aikaan. Nyt siis tarkoituksena ottaa tuo vesiohjaus samalla tavalla työn alle kuin maalla. Tietystikään sekään ei nyt sitten toimi...

Ai niin, vapaana seuraamisessa Milla oli tyypillinen itsensä, edisti, nyki ja meni metrin pari edelle. Ei kyllä ehkä niin paljon kuin ennen, mutta silti. Ärsyttävää. Kun harjoituksissa on mennyt jo aika hyvin. Mutta jatketaan siis samalla tavalla kuin ennenkin, ehkä se tuottaa jossain vaiheessa tulosta.

Viimeisenä oli siis vuorohaku. Haku tapahtui niin, että pienempi numero aloitti, eli meidän pari haki eka. Sitten Milla sai hakea kaksi, pari kaksi ja Milla kaksi ja meniköhän sitten niin, että pari haki yhden, me yhden ja sitten vielä laitettiin pari hakemaan. Haku oli Millalla aivan loistavaa. Sehän on sen ominta aluettaan. Palautukset ja luovutukset hyviä, vain yksi varis tippui, ja sekin siinä kun Milla meni mun taakse. Tiputti variksen sinne, kävin sen sitten vain sieltä hakemassa ja annoin tuomarille. Mutta maltoin pysyä hiljaa kun Milla palautti, enkä kattonut sitä vaan kattoin vähän yli/ohi. Mun otot oli kyllä hätäisiä, mutta saipahan kaikki yhtä lukuunottamatta käteen. Oon niin tyytyväinen noihin. Ja tuomari kehui meidän tai siis Millan palautuksia ja luovutuksia. Kyllä kannatti kannattaa sitä varista.

Tässä tuomarin selostus
Haku: koira suorittaa loistavaa hakua
Ohjattavuus: ei ohjattavissa (ei yllätys)
Paikallistamiskyky: suorittaa tehtävän helposti
Riistan käsittely: moitteeton
Muut ominaisuudet, RL: tarkkaavainen, passityöskentely: rauhallinen
Yleisvaikutelma: nopea koira, joka suorittaa kokeen haku ja paikallistamistehtävän helposti. Puutteet ohjauksessa pudottaa palkintosijaa.
VOI2!!!!!! :)

Mä odotin meille kolmosta kun se yksi riista tippui ja seuraaminen oli semmosta hötkyilyä. Olin niin yllättynyt tuosta kakkosesta, ja se kyllä näkyi tulosten jaossa. Mä hihkuin aika lailla :) Muut varmaan ihmettelee, miten voin olla niin tyytyväinen kakkoseen, mutta mulle se on saavutus. Toisaalta tiedän Millan kyllä osaavan ainakin jotain. Yleensähän nuo paperit laitetaan johonkin järjestykseen, ja jos ei laiteta, jotkut tuomarit sanoo ettei ole missään tietyssä järjestyksessä. Nyt meidän paperi kuiteski luettiin viimeisenä... Nyt kun lukee uudestaan tuon yleisvaikutelman, harmittaa niin vietävästi tuo ohjaus...