Sunnuntain nomet ja tiistain tokot

Mähän oon vallan ahkera, kun jo toistamiseen näin lyhyen ajan sisällä taas tänne kirjoittelen. Ajattelin kirjata ylös sunnuntain nometreenejä, ja tämän illan tokotreenejä.

Sunnuntain nometreenien paikka oli suht tasainen pelto, ja tehtävät oli lähinnä WT-tyyppisiä, pääosin linjaa ja markkeerauksia. Pellolle olisi saanut paljon erilaisia versioita ja harjoituksia, mutta tähän aikaan vuodesta kun tuo valoisa aika on melko rajallinen, eikä koirakaan olisi kovin montaa lisäharjoitusta jaksanut. Parempi muutama hyvä ja lyhyt, kuin monta sekalaista versiota.

Eli aloitettiin markkeerauksella ja tehtävä tehtiin pareittain. Heittäjä heitti pari damia kerralla. Ensin haki ensimmäinen koira, ja sen jälkeen toinen. Toiselle koiralle tämä dami oli muistimarkkeeraus. Heittäjällä oli oma koira mukana heittopaikalla. Lucasta huomasi, että heittäjän koira häiritsi suoritusta. Ei olla tämän tapaisia harjoituksia taidettu tehdä. Dami tippui jonkin matkaa heittäjän ja koiran eteen. Luca seurasi heiton ihan ok, markkeerasi matkankin ihan hyvin, mutta sen verran heittäjän koira tosiaan häiritsi, että Luca ei halunnut mennä koirakon etupuolelle eli just siihen missä se dami oli. Vaan etsi damia koirakon takaa. Ja kun damia ei heti löytynyt, tuli tässä esiin se meidän tämänhetkinen ehkä suurin ongelma. Nimittäin Luca luovutti, ja tuli takas mun luo. Tämä on kyllä harmillista, koska markkeeraukset on viime keväänä ollut Lucalla tosi hyvät. Mutta eipä kai auta muu, kuin palata taapäin. Uusi lähetys, samat kuviot. Kolmannella lähetyskerralla taisin jo aluksi näyttää kädellä rauhassa suunnan, mihin dami oli tippunut, ja ottaa käden pois ja sitten lähettää. Nyt Luca malttoi tehdä ihan ok:sti hommia, ja tulihan se dami sieltä. Muut teki vuorollaan ja vaihdettiin vähän pareja. Nyt meni heti ihan ok. Mutta kun mä oon mä, jäi tuo huono alku kaivelemaan. Plussaa oli se, ettei aikonutkaan vaihtaa damia, vaikka siellä toinenkin oli. Piti vain olla tarkkana ja puhaltaa pilliin heti kun koiralla oli dami suussa.

Luca oli mulla koko treenien ajan irti, ja oli heittämässä mukana. Mä yllätyin näistä kahdesta tosi positiivisesti, se ei pahemmin hötkyillyt kummassakaan. Olikohan yksi heitto, missä se vähän liikkui damin suuntaan, mutta palautin sen paikoilleen. Herranen aika, se koirahan oli hallinnassa (lähes) koko ajan! :) Tämä oli ehkä harjoitusten suurin anti.

Toinen tehtävä oli motivoitu linjaharjoitus. Ojan reunalla oli iso käkkyrä mänty, pitempää heinää ja pajupusikko. Vietiin jokainen, joko koiran kanssa tai ilman, dami tuohon pusikkoon ja palattiin takaisin lähtöpaikalle/koirien luo. Tästä paikasta laittoi ensimmäinen koiransa linjakäskyllä hakemaan damin. Koiran tultua damin kanssa takaisin, lähdettiin kävellen kiertämään pusikkoa. Pysähdyttiin sopivaan kohtaan, ja tästä paikasta laittoi toinen koiransa linjalle. Kierrettiin siis koko puska, ja eri paikoista jokaiselle lähetys. Tämä meni Lucalta tyydyttävästi, linjan alku ok, lopussa harhautui ojan vierustaa väärään suuntaan. Ja mun tyypillinen virhe, olin hiljaa! Argh! Miksiköhän se on niin pelottavaa yrittää ohjata sitä koiraa? Ärsyttävää. Tosin suuntia ei hirveästi olla otettu, mutta perusteita kyllä vähäsen. No, dami löytyi. Jätettiin tuonne puskaan damit jo valmiiksi seuraavaa harjoitusta varten.

Tehtiin välissä yhdistetty linja-markkeerausharjoitus. Lucan versio oli seuraava: jätin koiran istumaan, ja vein damin pylvään juurelle. Matkaa jotain 100 m. Avustaja meni tällä kertaa linjan vasemmalle puolelle jonkin matkan päähän valmiina heittämään. Lähetin Lucan linjalle (hyvä ja suora), ja kun se palautti damia, suunnilleen puolivälissä avustaja kraakkui ja heitti markkeerauksen. Tarkoituksena mulla oli tässä, että Luca olisi joko pysähtynyt tai edes katsonut heiton. Pyh, sanon minä. Jotenkin se ei ymmärrä, että tuon heiton voi myös seurata samalla kun tulee luo. Halusin kuitenkin, vaikka olin lähes varma ettei ollut katsonut heittoa, lähettää sen markkeeraukselle. Ekalla lähetyksellä ei tainnut tulla ylös, mutta toisella tuli. Mutta voiko tuota nyt sitten markkeeraukseksi kutsua. Otettiin vielä uusiksi koko harjoitus. Linja taas hyvin, ja nyt seurasi ihan hyvin sen heiton, mutta ei löytänyt markkeerausta kovin äkkiä. Tämä meni melkein huonommin kuin se, mistä olin varma, ettei ollut nähnyt.

Viimeisenä otettiin vielä linjakäskyllä sieltä pusikosta ne damit pois. Tämä meni nyt meiltä hyvin.

Yhteenvetona vois sanoa, että jokainen tehtävä tuli suoritettua jotenkin, osa hyvin, ja osa vähän huonommin. Ja edelleen pitää paikkansa se, että markkeerauksia pitäisi ottaa ja paljon, sekä pellolla että metsään. Ja linjaa pitäisi pidentää jo kovaa vauhtia. Suuntia, pysäytyksiä, lähihakua... Treenattavaa olisi kyllä niin paljon.

Tänä iltana mentiin vähän treenaamaan tokoa. Tarkoituksena oli ottaa ruutua, seuraamista ja hyppynoutoa. Enpä sitten tullut ajatelleeksi, että sitä lunta oli satanut sen verran paljon, että olis pitänyt ottaa isommat ruutumerkit mukaan. Saatiin lopuksi se ruutukin kuitenkin tehtyä, kun lumi tallaantui sopivalta alalta. Aloitin Lucan kanssa palloseuraamisella, pallo kaulan alla. Tämä ei kyllä sovi meille yhtään, eikä varsinkaan suoraan autosta otettuna. Tämä oli toinen kerta, kun kokeilin tuota palloa noin, ja molemmilla kerroilla sai aikaan vain Lucan edistämisen. Eli unohdetaan tämä tapa meidän kohdalla. Täytynee muutenkin ottaa taas näköjään namikuuri seuraamisen kanssa ja vahvistaa oikeaa paikkaa. Toisella kertaa seuraaminen jo parempaa, ilman namia ja namin kanssa. Juoksuosuus aika hyvä.

Meihin iski laiskuus, eikä jaksettu raahata varastosta hyppyestettä esiin, joten hyppynouto jäi tältä kertaa. Sovittiin, että ens kerralla keskitytään hyppyyn ja hyppynotoon enemmän. Otin noudon tilalta Lucan kanssa maahanmenoa vähän siihen tyyliin kuinka se luoksetulon pysäytyksessä tulee. Käsky on näköjään vielä sen verran uusi, että vaatii avuksi vielä käsimerkin. Muutoin ihan ok.

Ruutuharjoituksessa keskityin ruudussa maahanmenoon mun etäisyyttä ruudusta vaihdellen. Vein tai jätin Lucan joka kerta ruutuun, seis-käsky + käsimerkki vielä apuna. Nyt tais jäädä joka kerta seisomaan (sekaa tosi helposti nomen pysäytykseen) ja meni hyvin maahan. Kun olin lähempänä, maahanmenot ok. Vaihtelin matkaa, ja kun olin vähän kauempana, otti pikku teputukset eteenpäin maahanmennessään, mutta ihan ok:sti ruudun sisällä vielä. Tuossa tosin on vaarana, että jos jää kovin ruudun etureunaan, tuleeko yli sieltä. Mutta yleensä Luca on aika hyvin mennyt ruudun takaosaan. No halusin vielä testata lähes koko matkaa, ja sieltä maahan. Meni tosi hyvin, ja aika jännää, ei liikkunut nyt yhtään. Mikä tietty hyvä. Superisot kehut ja leikki pallolla ruudun sisällä. Lopetettiin meidän harjoitukset tähän. Muuten tyytyväinen mieli, mutta seuraamisen edistäminen jäi kaihertamaan. Täytynee ottaa kuurinomaisesti.

Hyviä uutisia Millan suhteen, ei onnu enää. Parin päivän lepo ja BOT-loimi auttoi ontumiseen :)

2011 lyhyesti...

Vuosi 2011 alkaa olla pulkassa, ja jos nyt tännekin päivittäisi jotain. Tämänhän piti olla treenipäiväkirja, mutta kovin on heikosti tullut tänne kirjoiteltua treeneistä. Jotenkin on helpompi kirjoittaa paperille, mutta senpä takia onkin sitten lippulappuja joka paikassa.

Ronja:
Ronja porskuttaa menemään, välillä on parempia ja välillä vähän huonompia päiviä. Kaverikoiratoiminnasta Ronja jäi nyt syksyllä eläkkeelle. Mun mielestä Ronja ansaitsi jo eläkepäivänsä, monenmoisessa ollaan oltu mukana.

Milla:
Millakin on enemmän ja vähemmän jäänyt osa-aikaeläkkeelle. Koekäyntejä NOME:ssa ei ole tehty, ei oikein ole motivaatiota enää treenata niin, että kokeisiin viitsisi mennä. Ja kun se ohjaus tökkii, sehän se meidän kompastuskivi oli. TOKO:ssa on yksi koestartti tälle vuodelle, ja olishan senkin voinut väliin jättää. Ei tulosta. Millasta on selvästi havaittavissa se, että se osaa TOKOn liikkeet vaikka unissaan, jos, huom. jos, sitä sattuu huvittamaan tehdä ne. Ellei huvita, se keksii kaikenlaista omaa kivaa jokaiseen liikkeeseen. Milloin pallotellaan kapulalla, milloin kapulaa tökitään tassulla jne. Innokkaasti se on kuitenkin lähdössä mukaan, ja sitten lässähtää, kun huomaa, että taas näitä samoja. Otin Millan loppusyksystä tokokentälle, ja voi sitä sen ilmettä, kun huomasi, että tehdään jotain eri tavalla. Tein sille sellaisen temppuradan. Kentällä oli kolmessa kohtaa merkkikartio, ruutu, hyppy ja hypyn takana kapula. Ensiksi lähetys ensimmäiselle merkille, jossa "maahan". Tästä seuraavalle merkille, jossa "istu". Ja seuraavalle merkille, jossa "seiso". Tästä ruutuun, ja ruudussa normaalisti maahan. Kutsuin ruudusta luoksetulokäskyllä, pysäytys seisomaan, ohjaus vasemmalle, "hyppy", "tuo" ja siitä kapulan kanssa mun luo. Sillä aivan silmät loisti, kun oli jotain uutta.

Millan terveys on ollut ihan ok. Vällillä, kun juoksee paljon metsässä tai pellolla, se varvas, josta se jänne on vioittunut, oireilee, ja saa aikaan ontumista. Mutta se menee levolla ohi. Tässä syksyllä Millalle tehtiin pieni operaatio, josta on nyt toipunut ihan hyvin. Mutta nyt se reppana ontuu taas, olin eilen sen kanssa riistapellolla, jos oltais saatu fasaaneja. Milla arvioi ojan ylityksen jotenkin vikaan, ojan reunalla oli heinää, ja näytti että olisi jo ojan reuna. No, joka tapauksessa, hyppy jäi lyhyeksi, ja tömähti suoraan ojan penkkaan ja löi eturintansa/lapansa siihen. Ja taitaapa se varvaskin taas oiria. Se kun ei kauheasti ole tuon toimenpiteen jälkeen vielä metsässä tai pellolla päässyt juoksemaan. Oli muuten kiva kattoa, miten se toimi heti luontaisesti siellä riistapellolla. Nenä maassa etsien fasaaneja. Harmi vain, kun ei löydetty yhtään. Täytyy pitää Millaa nyt levossa muutama päivä, ei riehumista Lucan kanssa, ja jos ei ontuminen mene ohi, täytyy käydä näyttämässä lääkärille.

Luca:
Lucan kanssa käytiin talvella ja alkukeväästä oman yhdistyksen NOME-harjoituksissa ja koulutuksissa. Tosin meillä oli totaalinen tauko kaikesta helmi-maaliskuussa, kun hankin itselleni sellaisen mielenkiintoisen viruksen, joka esti kaiken normaalin toiminnan. No, joka tapauksessa, muutamissa koulutuksissa päästiin käymään, mutta näin loppuvuodesta ajateltuna, me tarvitaan ehdottomasti lisää ohjattua koulutusta. Tuntuu, että nyt on jämähdetty oikein kunnolla paikoilleen, ja jotenkin tuntuu siltä, etten oikein osaa edetä nomen suhteen niin kuin haluaisin. Tähän täytyisi saada panostettua ensi vuoden aikana, jos haluan tämän lajin parissa johonkin edetä. Labukkaleiri meni koulutusten suhteen ohi, kun työt taisi estää osallistumisen, samaten SNJ:n kesäleiri. Josko ensi kesänä pääsisi edes toiseen. Hauhon WT-koulutukseen päästiin, ja olen kyllä koulutukseen tyytyväinen, ja osittain koiraankin. Mutta palaan tuohon asiaan vähän myöhemmin. Siinäpä ne meidän koulutuksen Nomen saralla taisi olla, aika vähäistä.

Entäs koulutukset TOKOn suhteen? Eipä niitäkään tainnut olla kuin parit ohjatut koulutukset. Keväällä oli toinen koko viikonlopun kestävä koulutus, ja kesällä oli toinen. Kevään koulutusviikonlopussa sain jotain vinkkejä, mutta kesän koulutusviikonloppu ei niinkään antanut mitään uutta. Kai se sitten on niin, että tokoa on kuitenkin tullut enemmän treenattua ja opiskeltua. Ja näin syksyllä on helpompi mennä treenaamaan tokoa, kuin lähteä tuonne pimeään tekemään nomeharjoituksia. Eikä se ainakaan tähän aikaan onnistukaan, on pimeää kun lähtee töihin ja on pimeää kun tulee töistä. Ja kaikki ylimääräiset umpataan sinne viikonloppuun. Onko vähän selittelyn makua? Toivon todella, että tähän saan muutoksen.

Koesaralla TOKOn suhteen käytiin ainoastaan yhdessä kokeessa. Ei oikein napannut nyt tuo kokeissa käynti tänä vuonna. Mutta onneksi tuo ainokainen koe riitti täyttämään mun tokotavoitteen tälle vuodelle. Nimittäin tämän vuoden ekasta ja vipasta kokeesta saatiin se toivottu AVO1, ja hyvillä pisteillä (193 p.) ja saatiinpa vielä KP:kin. Ekan kerran elämässäni sain koirani kanssa tokokoeesta KP:n. Oli aika hienoa! Nyt ollaankin tämä loppusyksy treenailtu voittajaluokan liikkeitä.

NOME-kokeissa sitten tulikin käytyä oikein urakalla, ehkä vähän liikaakin. Käytiin kesän aikana 7 kokeessa, joista viimeinen olisi pitänyt ehdottomasti jättää jo väliin. Itsellä ei ollut kovin motivaatiota, ja tottahan koira sen sitten huomaa. Tulosten suhteen oli aika "mielenkiintoinen" vuosi.

Ensimmäinen koe, ja päästiin jäljelle. Jäljellä sitten tapahtuikin jotain, joka vaikutti koko kauden ajan. Luca meni jäljen puoliväliin, jäi sinne häntä pystyssä seisomaan ja kattomaan jotain. Sain lähettää sen pari-kolme kertaa uudestaan, mutta joka kerta jäi samaan kohtaan. Seisoi siellä ihan sillä tavalla, että jokin sitä pelotti. Metsä ei ollut mitenkään tiheä, vaan suurin piirtein näki mut, jälki meni osaksi aukiolla, mutta en sitäkään kyllä syytä tuosta, koska aukiolle oli tuosta vielä matkaa. En tiedä, mitä siellä tapahtui. Myöhemmin sain kuulla, että alueella oli liikkunut karhu hiljakkoin. Olisikohan sitten ollut sen hajua, tiedä tuota. Joka tapauksessa pupu jäi metsään. Mentiin kyllä yhdessä jälki, eikä pupun kantamisessa ole ongelmaa.

Viikon päästä tuosta toinen koe, päästiin jäljelle. Olin ihan kauhuissani, kun odoteltiin jäljelle pääsyä. No, ensimmäinen lähetys, koira katosi metsään, ja tuntui, että olisi kestänyt ikuisuuden ennen kuin tuli, pupun kanssa. Eli onneksi selvitti jäljen, ja saatiin se luokanvaihtoon oikeuttava ykkönen.

Lopuista kokeista päästiin vielä kolme kertaa jäljelle, mutta joka kerta sama juttu. Koira menee puoliväliin jälkeä ja jää siihen, tai sitten menee puoliväliin, ja juoksentelee jäljen "väärällä" puolella eikä löydä kania. Eli jäljesti puolet, mutta ei enempää, eikä tee edes hakua siellä puolella jälkeä, jotta saisi vainun kanista. Vieläkin kaihertaa, että mikä tuon sai aikaan. Jälkeä treenattiin kesän aikana kyllä, pidempää ja lyhyempää, helpossa ja vaikeassa maastossa, oikealla kanilla ja kestokanilla. Mutta en tiedä, ongelma esiintyi vain kokeissa. Enkä kyllä laita jännitykseni piikkiin tätä asiaa, koska siellä kokeessa missä pupu tuli, olin todellakin kauhuissani. Ja kanissa itsessään se ongelma ei ole, vaan se on se jäljestys. Koska eräässä kokeessa oli kani hakualueella, se tuli sieltä ensimmäisenä. Jos näistä kaikista olisi tullut kani, olisi meillä hieno viiden ykkösen rivi. Mutta turha sitä on jälkikäteen on noita tuloksia miettiä. Mutta meillä oli selkeästi alkukausi hyvä, ja se huononi sitten loppukautta kohti. Liikaa kokeita, olettaisin.

WT-kokeessa käväistiin keväällä, ja muuten olen tyytyväinen Lucan toimintaan kokeessa, mutta viimeisellä rastilla, joka oli simmpeli markkeeraus metsään (joka ei oikeasti edes ollut kunnon metsää) tämä päätti vain juoksennella ja dami jäi löytymättä. Osaksi omaa syytäkin, olisi pitänyt laittaa linja-käskyllä. Mutta tässä taas näkyy oma kokemattomuus WT-kokeissa. Niin, olen sitä mieltä, että Luca ei vain jaksanut keskittyä enää tässä viimeisessä tehtävässä, päivä oli liian pitkä sille vielä. Mutta ensi keväänä otetaan uudestaan, ja katsotaan miten sujuu silloin.

Loppukauteen vaikutti myös mun mielestä se, että Luca oli joko väsynyt kokeisiin, tai sillä oli joku ihme kausi menossa. Mutta kun tietäisi mikä ihme kausi. Se meinaan anoppilassa pelkäsi rahia, kun sitä liikutteli, alkoi tuijotella seinällä olevaa esinettä, kotona tuijotteli koriste-esinettä seinällä, tokokentällä oli yhtäkkiä pelottava köydenpätkä maassa, josta oli just mennyt ohi jne. Ja kokeessa se haukkui ampujan, jonka vierestä oli just tullut. Mä aloin epäillä jo jotain toista murkkua, mutta ne, keille tästä puhuin, olivat sitä mieltä, ettei voi ainakaan se olla. Mutta ite oon vieläkin vakaasti sitä mieltä, että joku kausi se oli. Lisäksi tuossa syksyllä Luca keksi tytöt ja juoksut. Voi olla, että ne ajoittui osittain päällekkäin tuon oudon kauden kanssa. Se ei syönyt, ja jos sattui olemaan etupihalla irti, oli menossa naapuriin. Tämä meni sitten ohi, tuo Hauhon WT-koulutus osui juuri tähän kohtaan, ja tuo hämärä käytös näkyi kyllä sielläkin jonkin verran. Siellä koulutuksessa välillä vain katteli ihan muualle, ja muuta toimintaa, kuin sitä mitä olisi pitänyt. Yleensä on hyvin skarppina kun lähellä tapahtuu. Tuo syömättömyys kesti ehkä kolme päivää, mutta päivän poissaolo muualla, sekä maksalaatikkoa nappuloiden sekaan auttoi ruokahalun takaisin saamiseen.

Mitäs muuta me ollaankaan touhuttu? Ai niin, sorsamettällä päästiin käymään ja noutojakin tuli. Samaten siellä riistapellolla fasaaneita ollaan oltu etsimässä parisen kertaa. Lucalla ei ainakaan vielä tule ihan samalla tavalla luonnostaan tuo fasaanien ylösajo kuin Millalla. Ja silloin kun se sai niitä ajettua ylös, ei tietenkään ollut asetta mukana. Mutta ehkäpä päästään sinne vielä uudestaan, ja saadaan fasaaneitakin.

Tänään oltiin pitkästä aikaa porukalla treenaamassa pellolla nomea. Tehtiin erilaisia markkeeraus- ja linjaharjoituksia, lähinnä tehtiin samoja harjoituksia mitä Hauhon WT-koulutuksessa. Markkeerauksissa pitää edelleen paikkansa aikaisempi huomio, että Luca markkeeraa liian lyhyeksi. Markkeeraukset pitää ottaa hetkeksi tehotreeniin. Linja toimi ainakin tänään suhteellisen mukavasti. Ja siitä olen erittäin tyytyväinen, että Luca oli koko treenien ajan vapaana, mutta ei lähtenyt sinkoilemaan toisten vuorolla mihinkään, eikä silloin, kun olin heittämässä muille, vaan malttoi istua rauhassa. Ja seuraamisetkin sujui. Tästä on sinänsä hyvä jatkaa, vaikka luultavasti pakollinen joulutauko uhkaa...