lauantai 31. joulukuuta 2011

Saavutukset ja tavoitteet

Nyt näin vuoden vaihtuessa olisi hyvä tarkistaa mitä tuli tämän vuoden aikana saavutettua ja asettaa ensi vuodelle jonkinlaiset tavoitteet.

Ronja:
- Ronja kävi vain muutamassa Kaverikoira-tapaamisessa. Ja jäikin sitten eläkkeelle tästä touhusta.

Milla:
- Millan kanssa käväisin yhdessä TOKO-kokeessa, josta ei tulosta. Nyt sekin on eläkkeellä, ja huviksemme treenailemme satunnaisesti.

Luca:
- käytiin yhdessä WT-kokeessa, jossa viimeisellä rastilla meni vikaan. Muutoin ok.
- käytiin jonkin verran NOME-koulutuksissa
- käytiin tosi monessa NOME-kokeessa (ehkä vähempikin olisi riittänyt) ja sieltä tuli se 1. Jälki alkoi kunnolla tökkimään, joten lukuisia 2-tuloksia. Olisi ehkä pitänyt korkata loppukaudesta se avoin(?)
- muutamaan metsästystilanteeseen päästy mukaan
- tokokoulutuksissa ollaan käyty muutamassa
- yksi ainokainen TOKO-koe tälle vuodelle ja sieltä se siirtoon oikeuttava 1. Enempikin olisi voinut käydä, mutta itsellä ei motivaatiota kisata. Miksei?

Ensi vuoden tavoitteista listaan vain Lucan omat, koska likat molemmat eläkkeellä, eikä koetavoitteita ole. Toivon erittäin paljon terveitä päiviä kummallekin ja päivien lukumäärä olkoon runsas.

Lucan tavoitteet:
NOME/WT
- käyntejä NOME- ja WT-koulutuksissa hieman enemmän kuin tänä vuonna. Esim. labbisleiri
- ainakin yksi WT-koe testimielessä taas, että missä mennään
- korkkaus avoimessa NOME:ssa ja sieltä tulos
- paljon enemmän säännöllistä ja tavoitteellisempaa treenausta

TOKO:
- muutamia tokokoulutuksiin osallistumisia mahdollisuuksien mukaan
- korkkaus voittaja-luokassa (1-tulos)
- enemmän tavoitteellisempaa treenausta, ja tähtäimenä jo evl

MEJÄ:
- avoimen luokan korkkaus

Näyttelyt:
- valionarvoon tarvittava näyttelytulos

Siinäpä ne lyhyesti.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

Linjaa ja lähihakua

Tänään taas nomeiltiin vähän. Pääteemana linja ja lähihaku.

Paikkana sänkipelto metsänkulmassa. Lähihakupaikkana pienehkö mätäs pellolla. Sekä toisena lähihakupaikkana heinittynyt hieman isompi alue, jossa oli myös vähän pitempiä koiranputken korsia tms. kasvillisuutta.

Aloitin sillä, että annoin Lucan vähän juoksennella toisella pellolla, jotta ylimääräiset höyryt lähtis vähän pois. En tiä toimiko.

Mentiin varsinaiselle pellolle. Jätin koiran avustajalle, ja menin itte kätkemään kolme palloa tähän pieneen mättääseen. Tein hajupaikkoja muutaman ja kätkin pallot, ettei ihan silmillä löytänyt. Laitoin Lucan istumaan lähelle mätästä, selkä mättääseen päin, ja tästä sitten lähihakupillitys. Edelleen pitää jotenkin kädellä näyttää, että saa lähteä tästä ilman suullista käskyä, pillikäskyllä. No, lähti sitten sillä käsimerkillä (sekin pitäisi kunnolla miettiä mikä on, eikä pelkkä huitaisu), kolme palloa löytyi ihan ok.

Vein pallot uudestaan, nyt tarkoituksena lähettää vähän kauempaa, pysäytys, ja siitä lähihaku. Mulla oli semmonen olo, ettei malta pysähtyä, ja niinhän siinä kävi. Olis vain pitänyt olla jo alunperinkään kokeilematta, kun olin lähes varma ettei pysähdy. Aina pitää päästä kokeilemaan :( Otin uusiksi, mutta matka pysäytykseen oli lyhyt. Pysähtyi, mutta jäi nyt tosi kauas mättäästä, joten lähihakupillitys ei ollut ihan oikea käsky. Aina jostain menee vikaan... Käytin joka tapauksessa lähihakupillitystä, ja toimi niin kuin olis pitänytkin. Jäikö tästä sitten se mieleen Lucalle se mikä piti, eli pysäytyksen jälkeen lähihaku, se mitä ei pitänyt: pysäytyksen jälkeen matkaa muutamia metrejä lähihakuun? Ja huomasinpa vasta nyt, että ehkä olisi pitänyt uusia alkuperäinen pilalle mennyt harjoitus näiden helpotusten jälkeen, mutta näköjään unohtui.

Seuraavaksi suunnittelin, että mätäs on nyt tyhjä, ja pellon päähän viedään pari damia. Tarkoituksena eka hajupaikan ylitys, ja jos ok, pysäytys tyhjään mättääseen, ja siitä eteen. Ja vielä jos tämäkin onnistuisi, pysäytys mättääseen, jossa pallo, ja vielä linja yli. Toiveajattelua, hmph. Avustaja vei pellon päähän pari damia, ei oltu Lucan kanssa ihan lähellä kattomassa, mutta näki kun vei tai ainakin kun tuli. Lähti hyvin linjaa, mutta mätäs oli nyt niiin kiinnostava hajupaikka, jotta takertui siihen. Itselleni luen plussaksi ajoissa ja vielä mättäälläkin annetun eteen-käskyn, mutta ei auttanut. Luca jäi tosiaan mättääseen haistelemaan, pysähtyi pillistä, mutta en millään saanut lähtemään taakse. Kutsuin luo, uusi yritys. Sama homma. Kutsuin luo, kävin näyttämässä pellon reunassa olevan damin, palasin, ja lähetys. Nyt ok. Muutin lennosta sitten suunnitelmaa, enkä pysäyttänyt ollenkaan, vaan vielä suora linja mättään yli. Olisi pysähtynyt varmaan aika suurella todennäköisyydellä, mutta luulen, että en välttämättä olisi saanut lähtemään taakse. Tai no, olihan se nyt käynyt pellon reunassa jo kerran. En tiedä.

Lisäharjoituksena otin pari kertaa taakselähetystä. Toinen dami ennen mätästä ja toinen mättään jälkeen. Nämä ok, kun tiesi siellä damien olevan.

Ihan alussa oli avustaja vienyt sinne heinittyneelle alueelle kolme damia, ja otettiin ne nyt lopuksi pois. Tämä oli Lucalle ihan sokkolähetys, mutta kovin tuntui tietävän, että siellä noudettavaa on. Ensimmäinen lähetys oli aika läheltä, ja pidensin joka lähetykselle matkaa. Viimeinen oli pellon toisessa päässä, matkaa en osaa nyt arvioida. Oli ojan ylitys ennen lähihakualuetta, ja uutena, suurin osa linjasta meni todella heinittyneellä pellolla. Ei aina sitä polkua, tietä, tai muuten tasaista/matalaa kasvillisuutta.

Päällimmäisenä näistä jäi mieleen, että pelkkä suora linja on suht ok, mutta jos siihen liitetään pysäytys ja taakselähetys, tökkii tämä jo heti. Lähinnä kyllä tuo taakselähetys. Siinäpä taas asia treenattavaksi. Kovin hyvä mieli ei itelle jäänyt, eikä varmaan koirallekaan, vaikka viimeisen linjan jälkeen sitä kehuinkin tai yritin kehua kunnolla.

Huomioita:
- tottelemattomuutta esiintyi aika paljon, yleensä tottelee ihan ok:sti
- taakselähetys ei toimi, ellei tiedä, että dami on. Luottamuspula? Tottelemattomuutta?
- ei pysähtynyt pillistä joka kerta
- pelkkä suora linja ok
- lähihaku lähes koko ajan ok, paitsi nyt esiintyi välillä mättään kanssa sellainen, että lähti muualle juoksentelemaan. Oliko vielä kierroksia, vai lisäsikö pellolla juoksentelu niitä, ettei malttanut keskittyä?
- itellä ei hermo oikein hyvin pitänyt, valmiiksi huonolla tuulella vaikken mielestäni ollut?
- oliko osa harjoituksista liian vaikeita Lucalle? Esim. taakselähetys, jota treenattu liian vähän.

Eilen otin pikaiset tokotreenit Lucan ja Millan kanssa. Lucan kanssa otin liikkeestä istumista, muuten ok, mutta lumi häiritsee istumista. Ei voi istua, kylmää ja märkää lunta. Luoksetulon maahanmenoa, suht ok, mutta tässäkin tuo lumi häiritsee. Ja tunnaria lopuksi. Häiriökasa aluksi sivulla, ja oma yksin edessä. Lähetys nyt niin, että häiriökasa jäi sivulle. Nyt ei piitannut siitä mitään. Pari krt näin, ok. Siirrettiin häiriökasaa lähemmäs omaa, ja näin pari krt. Ok. Ei piitannut häiriökasasta. Nyt alkaa näyttää tämä taas siltä, kuin oli kesällä.

Millan kanssa yritin ottaa vähän sekaisesti istumista, seisomista, maahanmenoa ja seuraamista. Se kun tietää miten nämä oikeasti menee, niin vähän erilaista. Oli ainakin innokas tekemään. Ja lopuksi sillekin tunnaria, mutta eri lailla. Ekaksi oli oma kapula edessä ja häiriökasa sen takana. Helppo homma. Ja toisen kerran oma kapula oli häiriökasan takana, joten tuli kasan ylitys. Milla pikaisesti haistoi häiriökasaa, mutta kun oma ei ollut siellä, meni kapulalle, joten tämä ok. Milla on nyt muutamana päivänä ollut sellainen kuin jokin aika sitten, eli on sisälläkin sen oloinen että haluaisi tehdä jotain. Ja näyttää sen niin ennen, eli seisoo eteisessä ja tuijottelee hyllyä, jossa joskun oli pallo, jonka sai aina palkaksi kun teki jotain. Kiva, kun silläkin on taas vaihteeksi intoa. Se kaiketikin siis voi paremmin.

Ronjakin on ollut melkoisen "villi" viime aikoina. Mutta sekin on vain kiva asia. Sillä kuitenkin tuota ikää alkaa olla, joten on kiva, että sekin vielä innostuu eri asioista.

tiistai 6. joulukuuta 2011

Itsenäisyyspäivän nomeilut

Tänään oli tarkoitus tehdä valoisalla nometreenejä, ja illalla tokoa. Nomea harjoiteltiin, mutta tokoa ei huvittanut lähteä treenaamaan. Joten en mennyt. Ei olisi Lucakaan jaksanut, siinä mielessä oikea päätös. En tiedä, miksi toko on kärsinyt nyt jonkin aikaa motivaatiopulasta. Tavoitekoetta en ole vielä asettanut, mutta alkuvuodesta oli tarkoitus. Saa nähdä.

Nyt oli taas vaihteeksi sellainen kerta, että oli jotenkin hankala keksiä millaiset harjoitukset teen. Jonkin sortin markkeerausta ja linjaa, mutta halusin jotain vähän erilaista, ettei aina ole samanlainen. Avustaja seisoo keskellä peltoa ja heittää dameja. Tai että minä/avustaja vien dameja, jotka otetaan linjalla pois. Paikka oli valmiiksi mietitty, sänkipelto, jossa ojan ylityksiä. Pajupusikko, ja pusikon takana maakasa. Kahdella sivulla peltoa metsää. Seuraan Santun ja Helin Labbikset-blogia (http://santunjahelinlabbikset.blogspot.com/), ja sieltä nappasinkin omaan käyttöön nyt tämän päivän treenivinkkejä. Kiitokset blogin pitäjälle.

Olisin halunnut hyödyntää tuota maakasaa jotenkin, mutta aikani kasaa kierrettyäni totesin, etten ainakaan tänään käytä sitä ollenkaan. Luca kun ei mikään rauhallinen koira ole, olisi se saattanut palauttaessaan hypätä tuolta kasan päältä huonosti alas, ja kasan alapuolella oli isohkoja kiviä, joihin olisi saattanut itsensä loukata. Siirsin markkeeraus- ja linjapaikan sitten kasan edessä olevaan laajahkoon pajukkoon. Pajukko ei ollut siis mikään varsinainen pelkkä pusikko, vaan oli vähän isommalla aluueelle levinnyt pajukko. Avustaja jäi pajun takareunaan heittämään, ja oli välillä hyvinkin piilossa.

Ensimmäisenä otin pysäytyksiä, tai no, kokonaisen yhden hyvän. Tuo koira kun ei tahdo ensimmäisen kerran jälkeen enää kovin kauas lähteä. Mutta pari ihan ok:ta sain kaikkiaan tehtyä. Molemmat ihan hyviä, matka ei kovin pitkä, pysähdykset hyviä. Toisessa istuminen nopeampi.

Seuraavaksi sinne pajukkoon ykkösmarkkeeraus. En mennyt kovin kauas, koska markkeeraukset on tosiaan takunneet. Tosin tässäkin matkalla tuli jo ainakin kaksi-kolme ojanylitystä. Lähetyspaikka suoraan kohti. Tämä hyvin. Vaihdoin paikkaa, lähetyspaikka oli nyt ihan eri suunnasta, ja tässä heittäjäkin oli hyvin piilossa. Matka oli luultavasti saman mittainen kuin tuo eka. Tämäkin hyvin. Vaihdettiin taas paikkaa, lähetys näiden kahden paikan välistä, ja nyt oli matkaakin ihan mukavasti. Tämäkin hyvin. Mä ihan yllätyin nyt näistä markkeerauksista. Luca pysyi hyvin pienellä alueella, ja etsi siitä sitkeästi vaikkei heti aina olisi löytänytkään. Näytti siltä, ettei edes harkinnut lähtevänsä laajentamaan tai tulevansa takaisin ilman damia.

Toinen tehtävä oli samaan paikkaan linja. Pyysin avustajaa kätkemään pari damia heinien alle, jotta Luca joutuisi käyttämään nenäänsä löytääkseen damit. Luca ei nähnyt kun sinne damit laitettiin, mutta varmasti tiesi, että jotain siellä tehdään. Avustaja tuli pois, ja lähetin Lucan linjalle. Matkaa en metreissä tiedä, mutta suht pitkä. Tosin pidempiäkin se on tehnyt, mutta tuossa käy pelto kyllä hyvin äkkiä pieneksi. No siis, se linja. Hyvin eteni, ja lähihakupillitys, kun oli pajukossa. Oon niin tyytyväinen Lucan työskentelyyn. Etsi tosi hyvin, ja paljon pienemmältä alueelta kuin niitä markkeerauksia. Tässä tietysti oli apuna se, että markkeerausdameista oli jäänyt hajualueita, mutta senpä takia damit olikin piilossa siellä. Toinen oli helpommassa paikassa ja toinen vaikeammassa. Vaikeampi tuli ensin. Vaihdettiin paikkaa, nyt lähetyspaikka oli sellainen, mistä ei aikaisemmin oltu tehty vielä mitään. Hyvä linja, nyt joutui etsiä damia kauemman aikaa, mutta oli sitkeä. Olen tyytyväinen.

Kolmas harjoitus oli markkeeraus pellolta ojan yli metsään. Metsässä oli harvahko kohta, ja tämän harvahkon kohdan taa tuli markkeeraus. Heittäjä oli metsän puolella. Tämäkin meni ok, tosin Luca näki mistä heittäjä meni metsän puolelle. Mutta annoin nähdä, koska halusin, että menee suoraan eikä etsi helpompaa reittiä. Tällaisia on tehty pari aikaisemmin, ja molemmat oli jotenkin hankalia, just tästä "läpimeno"-kohdasta.

En tiedä oliko mulla nyt liian helppoja harjoituksia, matkat lyhyet vai oliko koiralla vain hyvä päivä, kun kaikki onnistui. Vaikka olishan nämäkin voineet epäonnistua. Sainpa itselleni ja koiralle hyvän mielen, kun sain kehua sitä :)

maanantai 5. joulukuuta 2011

nimittäin mulla, mahtavaa! Neljän päivän vapaa. Aikaa treenata Lucaa vähän enemmän. No, pari päivää näistä meni kyllä jo vähän kuin "harakoille" jouluostoksilla ollessa. Mutta onpa nyt sitten yhtä lahjaa lukuunottamatta kaikki hankittuna. Onneksi on vielä huominen jäljellä.

Tänään kävin ensin tokoilemassa Lucan kanssa ja perään pienet nomeharjoitukset.

Toko:
Seuraaminen: normaalikäyntiä, aluksi nami kädessä, jotta saan oikeaa paikkaa taas muistutettua. Sitten ilman namia. Otin aika pitkän pätkän tätä normaalikäyntiä, oon tosi tyytyväinen, vaikka välillä tuntui, että käännökset ei olleet yhtä hyviä kuin on ollut. Täyskäännökset oli hyviä. Namin kanssa juoksua, koska sitä ei kauheasti olla otettu, meni paremmin kuin oletin. Hidas käynti, oli just sellaista kuin kuvittelin, elikkä, että meinaa istua koko ajan. Mutta ilmeisesti istumisen aikominen tuli siinä esiin, kun havitteli namia kädestä. Paikalla sivukäännökset namilla ok, ja ilman vähän sinne päin. Ilmeisesti istuu mun taakse. Sivuaskeleet oikealle namin kanssa paremmat kuin vasemmalle. Peruutus ok. Mutta paljon on työtä, jotta ne ilman namiakin olisi hyvät.
Liikkeestä istuminen: Taas kerran tuli todettua, että kun jotain asiaa opetellaan, ei voi luottaa siihen, että liike olisi valmis, jos se muutaman kerran onnistuu. Itselle niin tärkeä oppi ja asia muistaa. Istuminen ollut jo hyvällä mallilla ilman namiakin, ja nyt ei sitten osannut jäädä ollenkaan istumaan. Tosin epäilen kyllä kylmällä maalla olevan jotain osuutta asiaan.
Ruutu: Ruutu pitää pilkkoa näköjään moneen osaan. Ruutuun meno, ruutuun pysähtyminen, ruudussa seisomasta maahan meneminen, ruudussa makaaminen kun kävelen ja ruudusta seuraamiseen tuleminen. On se hyvä, että oon oppinut pilkkomaan ainakin osittain joitakin liikkeitä. Tänään oli vuorossa ruudussa makaaminen kun käveleskelen edestakaisin. Hyvin pysyi. Oliko kerran, kun liikautti jotain jalkaansa. Ennen kuin hoksasin tuon pilkkomisen tässäkin vielä kahteen osaan, kutsuin Lucan ruudusta mun luo seuruuseen. Ei lähtenyt ekalla, vasta kun kutsuin luoksetuloskäskyllä. Kokeilin toisen kerran, mutta houkuttelin pallolla. Ruudussa makuuseen oon ihan tyytyväinen.
Ohjattu nouto: harjoiteltiin tätä vieläkin makupalarasioilla. Tämä täytyy eka näin saada toimimaan, ennen kuin tuon kapulat kuvioihin. Meinasin pitää keskelläkin rasiaa, mutta se veti liikaa, joten otin pois. Rasiat n. 5 m merkin takana ja 5 m sivuille päin. Oikealle nami ensin ja tämä rasia oli vähän lähempänä kuin oikea. Jätin Lucan aina merkin taa seisomaan ja siitä lähetys. Oikea ok, uusi nami, ok. Rasia vähän kauemmas, ok, ja samalle tasolle toisen kanssa, ok. Nami vasempaan rasiaan, ja samat jutut, kaikki ok. Vielä nami oikealle, ok. Kyllä Luca ainakin tässä nyt lähtee hyvin sinne suuntaan minkä näytän. Olin tyytyväinen.
Metallinouto: Luca ei oikein tykkää tästä kapulasta, ja siksipä otinkin ekan noudon ihan vapaasti ja annoin Lucan lähteä suht heti heiton perään hakemaan kapulan. Ihan iloisesti toi. Toisen otin liikkeenomaisesti. Oli hyvä, vaikka menikin kapulasta ohi. Ei tainnut nähdä sitä, kun mielestäni ei kattonut heittoa loppuun, ja kapula näkyi huonosti mullekin. Mutta haistoi sen, hyvin kiinni, sivulle (pienellä avulla) ja hieno luovutus.
Tunnari: tässä toinen, minkä oletin olevan jo hyvässä alussa, mutta pitemmän tauon jälkeen näköjään joutuu aloittamaan tämänkin alusta. Luca ei ole aikaisemmin kauheasti piitannut häiriökasasta, joka on siis ollut sivussa, ja parhaimmillaan lähellä omaa kapulaa. Nyt häiriökasa veti kauheasti. Ekalla kertaa lähti häiriökasalle, kielto ja pois. Askel eteenpäin niin, että seistiin häiriökasan kanssa samalla tasolla, ja siitä oma. Ok. Uusi lähetys, edelleen häiriökasa veti. En edes lähettänyt, vaan otin heti askeleen eteenpäin, nyt ok. Kolmannella kertaa ok heti. Matka oli todella lyhyt ja kesällä kun tätä tehtiin, oltiin tosiaan hyvällä mallilla. Uusia asioita opetellessa ei näköjään saa kauhean pitkiä taukoja välissä pitää, ellei halua aina aloittaa alusta. Aika hyvä mieli jäi kuitenkin tokoharkoista.

Nome:
Paikka oli ruohottunut kenttä, jossa toisella puolella oli avointa ja toisella puolella koivuja siellä täällä. Kentän takana meni polku, samaten oikealla puolella, jossa oli suht vilkas liikenne.

Kakkosmarkkeeraus: meinasin tehdä tämän heti kauempaa, mutta onneksi olin taas järkevä. Tämä kun on takunnut, ja nytkin oli ojanylitys matkalla. Valitsin lähetyspaikan suht läheltä ojaa. Avustaja heitti ensin oikealle, sinne aukealle, ja sen jälkeen vasemmalle sinne koivun juureen. Tässä jo huomasin, että Luca jäi kiinni tuohon ensiksi heitettyyn. Eka ok, toista ei saanut ylös. En päästänyt, kun lähti jo haetun suuntaan. Ykkösenä tämä koivujen luo menevä. Nyt ok. Uusi kakkonen, ei vieläkään hyvin. Edelleen oikea veti, tai jokin siellä. Oikea meni koko ajan hyvin, vaikka ittestä näytti, että se olisi vaikeampi, koska ei mitään kiintopistettä. Nyt taisi toisella lähetyksellä lähteä oikeaan suuntaan, ja löytää myös koivujen luo heitetyn. Mietin, ottaisinko vielä yhden, ja päätin ottaa, onneksi. Tämä meni nyt sitten niin kuin halusin.
+ oikea koko ajan hyvin, vaikka ei kiintopistettä, vaan keskelle ruohoa
+ ei hivuttautumista eteenpäin heitoissa
+ ei hakeutunut heittäjän luo, vaikka oli keskellä
- vasen tökki lähes koko ajan
- jokin veti oikealla nyt vähän liikaa. Mikä? Jäikö liikaa oikealle heitettyyn kiinni?
Mielestäni en hätäillyt vasemmalle lähetyksissä, vaan annoin koiran katsoa ja muistella. Jos näytti, (ja näytti) ettei Luca muista, näytin kädellä, käsi pois, ja käsky.
Linja: sama paikka, mutta toisin päin. Eli polku jäi taakse ja vasemmalle. Vietiin yhdessä kauimmainen dami (tässäkin siis ojanylitys) ja palattiin takaisin. Lähetys, ja hyvä linja. Pitikin olla, koska matka lyhyt. Jätin koiran, ja vein nyt itse ojan reunaan damin, hyvin pysyi istuen paikoillaan, ei ollut hivuttautumista. Hyvä linja. Avustaja vei kauimmaisen, ja itte vein ojan reunaan, molemmat hyvin. Avustaja vei ojan reunaan. Tarkoitus oli ottaa pysäytys, ja siitä lähihaulla dami ylös. Ilmeisesti Luca ei osaa pysäytyksestä lähihakua, koska pysäyhtyi ihan hyvin, mutta sitten lähihakupillityksen jälkeen lähti kauimmaiselle damille. Kutsuin, pysäytys ojalle, pillitys, lähti mun luo. Menin ihan lähelle Lucaa, joka istui siis lähellä ojan reunaa, ja siitä lähihakupillitystä, ja kädellä vähän avustusta. Nyt sai damin ylös. Lopuksi vielä kauimmainen dami linjana, jotta sain vahvistaa käskyä ojalla. Ok.
Ihan vipana lähihaku pallolla niin, että jätin Lucan istumaan ja katsomaan, kun muka kätkin pallon ruohon alle. Tein näitä hajupaikkoja muutamia, ja laitoin pallon sitten johonkin näistä. Ja Luca lähelle aluetta, selkä alueeseen päin ja tästä lähihakupillitys. Haisteli ihan ok, välillä harhautui kauemmas, mutta tuli itse alueelle takaisin. Ja kun tuli, annoin uudestaan lähihakupillityksen. En tiedä meneekö tämä oikein, mutta ajatuksena mulla, että kun annan käskyn pillillä, tietää olevansa oikeassa paikassa, ja kun ei mitään käskyä, on väärässä paikassa. Tokikaan en pillittänyt koko aikaa. Tätä täytyy miettiä vielä miten tämän kanssa menettelen. Tuo oli hyvä paikka lähihaun harjoitteluun, koska ruoho oli sen verran pitkää, että pallon sai hyvin alle piiloon.
Linja:
+ suorat linjat hyvin
+ ojan ylitys hyvin
+ ei jumiutunut ojalle, vaikka oli siitä löytänyt damin
+ pysäytys ok
- pysäytyksestä lähihakuun lähetys ei toimi

Lähihaku:
+ aika hyvin pysyi alueella
+ tajusi lähteä istumasta lähihakupillityksellä
- harhautui kuitenkin vähän alueelta pois

Mutta oon näihinkin harjoituksiin kuitenkin aika tyytyväinen.

Huomenna jatketaan.