Päivitystä

Paljon on tapahtunut näiden parin viikon aikana, jotka on nyt jäänyt väliin kirjoittelussa.

Oma saikku jatkui vielä juhannukseen asti, joten se rajoitti tuon yhden viikon treenejä aika tavalla.

Tokoiltiin vähän, muistaakseni otin silloin idaria, luoksetuloa ja ruutua. Osa hyvin, osassa korjaamista.

Luca on pentukoulussakin ollut kerran, keskityttiin aika lailla seuraamiseen silloin. Ihan ok, mitä nyt taas oli havaittavissa tylsistymistä, kun piti odotella. Ai niin, Luca oli ekaa kertaa pentukoulukerralla yksin autossa, kun Millan viimeinen tokokurssikerta oli samana iltana. Väliajalla käytiin vähän purkkarilla kävelemässä ja tais se Luca nukkua suurimman osan ajasta, jonka odotteli meitä.

Millan kanssa tehtiin ainakin tunnaria, jäi taas järsimään kapulaa sinne. Heittelin sitten yksittäistä kapulaa, pikkuhiljaa alkoi tuomaan hyvin, eikä pureksinut. Otettiin kans hyppynoutoa, en muista enää miksi sitä otettiin monta kertaa. Ja joku kolmaskin oli mutten enää muista. Milla oli ihan ok ja tosi iloisesti haki palloa.

Sitten torstai, ennen juhannusta. Makoilin sängyssä ja Milla istui mun vieressä. Yleensä likat menee odottamaan maistiasinamia, kun niille laitetaan ruokaa. Ronja oli, Milla ei mennyt. Ei meinannut ottaa namia ja söi vähän huonosti. Mä en noteerannut tätä mitenkään, koska luulin sen johtuvan siitä, että Marko antoi ruokaa ja oli outo tilanne, kun mäkin olin kotona ja makoilin. Aurinko paistoi, lämmintä oli jotain 14 astetta. Mentiin treenailemaan vähän nomea Pentivuoren montolle. Milla teki eka kolmosmarkkeerauksen. Jokainen kohta otettiin eka ykkösinä, ekaa paikkaa jouduttiin uusimaan pari kertaa. Muutoin markkeeraus aika ok, mutta yksi heitto meni sivuun aikaisemmista putoamispaikoista. Milla meni suoraan vanhaan paikkaan, mutta ei löytänyt kun nyt dami oli pudonnut sivuun. Takaisin autolle mennessä Milla kävi itte viilentymässä ojassa. Laitoin sen puuhun varjoon kiinni siksi aikaa kun Luca teki 4 tai 5 pallon hakua pienellä alueella.

Milla oli edelleen ok, kun tultiin takaisin ja oli innokas tekemään hommia. Seuraavaksi otin sille vesiohjausta. Lähti vähän vinoon, otin takas ja laitoin suoraan. Lähti hyvin. Muutoinkin ohjaus meni ihan hyvin, tai oikeastaan yllättävän hyvin, mutta sitten meni kuiteski damista ohi, ja mä olin pillini kans myöhäs. Tuli rantaan ja lähti juoksemaan mua kohti, pillitin ja huusin pysähtymään. Pysähtyi sitten aikaisten päästä. Kutsuin luo. Se juoksi mun luo, kiersi polulta sivuun, tuli polulle ja siitä yhtäkkiä suorilta jaloilta maahan ja kierähti ympäri. En enää muista seisoiko se jossain välis, yrittikö pystyyn vai mitä. Joka tapauksessa sen etujalat oli niin suorina sivuilla, kun vain sai ja ne vispas ja sätki siinä ja Milla ikään kuin hinkkas rintaa maahan tms. Oli tajuissaan koko ajan. Nousi ylös ja lähti kävelemään, kävely oli hoippuvaista, toinen etutassu petti ja lysähti maahan. Nousi semmosen rinteen itte, käveli taas hoippuen ja taas etutassu petti ja lysähti maahan. Nousi ylös, käveli ja meni itte autoon. Otin sen sitten autosta pois, ja tutkin käärmeenpuremien varalta. En löytänyt, eikä mikään kohta paisunut. Milla uusiksi autoon, ja kauheeta kyytiä eläinlääkäriin. Autossa Milla oli kauhean väsyneen oloinen ja silmissä oli semmonen joku ilme, ehkä joku semmonen, että mitä mulle tapahtui tms. Ilme muuttui kuitenkin jo pikkuisen autossa, ja loput eläinlääkärissä. Kaiken kaikkiaan aikaa tuosta tapahtumasta meni tunti eläinlääkärin vastaanottoon.

Ell katteli ja vähän tutki, ei löytänyt myöskään puremia eikä mitään. Meinasi, ettei ainakaan lämpöhalvaus ollut, koska lämmintä ei kovin kamalasti ollut, ja koska oli just ollut uimassa. Vaihtoehtoja annettiin kolme: epilepsia (ikä ei täsmäisi, ei yleensä tuu ekaa kertaa noin vanhana), jokin vestibulaarijuttu (tasapainojuttu, jokin tulehdus tasapainoelimissä tms.) ja pahin, aivokasvain. Ohjeeksi vain, että seurataan tilannetta. Eipä siinä oikein voinut ell muuta tehdä.

Tuon torstain makoili kotona rauhassa ja oli jotenkin väsynyt. Eipä oikeastaan ihmekään. Varmaan itekin olisin ollut. Perjantaina oli aika normaali, ehkä vähän rauhallisempi kuin yleensä. Söi ihan hyvin. Päätettiin sitten käydä meillä kotona. Olis kovasti halunut mennä treenailemaan jotain, kun aina yleensä mennään. No, ei tällä kertaa.

Lauantaina olin sohvalla istumassa ja Marko laittoi taas koirille ruokaa. Ei ottanut namia eikä syönyt. Milla juoksi mun luo, oli siinä hetken ja juoksi sitten sänkyyn makaamaan. Menin perässä kun tuntui, ettei kaikki ole kunnossa. Milla sai taas jonkinlaisen kohtauksen. Tällä kertaa se oli takajaloissa. Milla vapisi niin kuin olis ollut jännitysvapinaa ja takajalat teki yksittäisiä nytkähdyksiä. Eka tämmönen kesti n. 15 min ja sitten helpotti vartiksi ja uusi samanlainen, joka kesti ehkä kans n. vartin. Sitten helpotti kokonaan. Millan ilme oli semmonen, että sillä on huono olo ja tuon tauon aikana se alkoi läähättää, kun helpotti. Ei huolinut ruokaa tuon jälkeen, ennen kuin vasta joskus päivällä, mutta silloin sitten söikin hyvällä ruokahalulla. Tuon jälkeen ei ainakaan meidän kotona- ja hereilläolellssa kohtauksia ole tullut. Täytyy koputtaa puuta, ettei tulekaan.

Viime viikon tiistaina käytiin kuitenkin eläinlääkärissä, kun haluttiin, että sille tehtäis tarkempia tutkimuksia. Yksi kohtaus, eli se torstain, olis menny lämpöhalvauksen piikkiin, mutta jotenkin musta tuntuu, etten olisi tuota vastaukseksi hyväksynyt. Millasta otettiin verta 3-4 putkiloa, ja tehtiin verikokeet. Kaikki ok. Lisäksi tehtiin erilaisia testejä, joilla ilmeisesti suljettiin aivokasvain pois. Myöskään sitä vestibulaarijuttuun nuo oireet ei sopinut. Mitään röntgen- tai ultrakuvausta ei tehty, koska ainakaan röntgenkuvista ei kuulemma olisi näkynyt mitään. Lisäksi tehtiin vielä atch-testi (jos se nyt tuo lyhennys oli), jolla tutkittiin addisonin tauti. Jo verikokeet osoitti sinne päin, ettei sitä olisi. Eikä ollutkaan. Diagnoosiksi tällä hetkellä tuli siis epilepsia. Lääkitystä ei vielä aloitettu, vaan nyt seurataan tilannetta. Ja seuraavat 2 viikkoa on vielä ainakin kriittiset kohtausten suhteen. Jos niitä tulee/tuleeko niitä kuinka usein jne. -> voidaan joutua aloittaa lääkitys. Se sulkis sitten kaikki kokeet pois. Mutta ei se mitään, pääasia, että Milla olis kunnossa.

Mutkan kautta kuulin, että Millan emän veljellä oli ollut joskus samanlainen juttu, kesken hommien jalat lyhistynyt alta. Kait sekin diagnosoitiin epilepsiaksi. Mutta nykyään tiedetään semmosesta kuin eic, joka on lapukoiden jokin tauti. Semmonen, missä lähtee jalat alta. Enempää en oikein asiasta tiedä, kun en ole siihen vielä sen enempää perehtynyt. No, kuiteski on ne, joiden kanssa oon asiasta jutellut, olleet sitä mieltä, että kannattais tehdä Millalle eic-geenitesti, josta sitten selviäis jotain. Mutta kun mun käsityksen mukaan tuota eic:tä on lapukoissa nyt aika paljon. Mutta jos testissä esim. selviäis, että Milla on terve tai kantaja, ei kohtaukset voi johtua siitä. Mutta jos se on sairas, tai siis, että sillä on tuo geeni/tauti, en voi siltikään tietää, johtuuko kohtaukset tuosta, vai onko sillä sittenkin epilepsia. Mutta testi siis tehdään jossain vaihees.

Pelottaa vaan ihan hirveästi, eikä kovin hyvin ole öitäkään tullut nukuttua, kun kyttään koko ajan Millan liikkeitä. Ja poukkaan pystyyn aina, kun se sängyssä vaihtaa paikkaa tai asentoa. Eikö meillä nyt näitä vastoinkäymisiä ole ihan tarpeeksi ollut? Mutta jos joku tätä lueskelee, ja jos joku sattuis tietää jotain, niin toivoisin kommentteja tai jotain.

Kävin kuiteski viime torstaina vähän nomeilemassa. Hyvä mennä, kun treeneissä on ell valmiiksi mukana. On ainakin ensiapu lähellä. Mua jännitti melkein enemmän kuin kokeissa. Raahasin Markonkin mukaan treeneihin avuksi/tueksi/vahtimaan Millaa. Tehtiin vesiohjauksia, ja itse harjoitukset meni päin peetä, kun en uskaltanut käskyttää Millaa kunnolla. Se ei meinannut lähteä eteen ollenkaan. Mutta en piitannut tuosta, tärkeintä mulle oli se, ettei Milla saanut mitään kohtausta. Ei tuolla eikä sen jälkeen. Silti mua jännittää vielä varmaan kauan treeneissä...

Perjantaina oli meillä vieraita synttärikahvilla, ei tullut silloinkaan mitään, onneksi. Eikä liioin viikonlopun kyläilyjen jälkeen.

Nyt sitten tänään mulla alkoikin 7,5 viikon kesätyö. Yhtään ei motivoi, vähän muuttui systeemit siellä, ilman, että mulle kerrottiin. Ja etenkin tuon Millan takia. Onneksi Marko on suurimman osan päivästä kotona, toivotaan vaan, ettei mitään tuu, mulla on meinaan auto siellä hevon kuuses.

Eikä tuo kesätyö tee oikein hyvää mun ja Lucan suhteellekaan. Meidän pitäis just nyt viettää aikaa aika paljon kaksin, jotta se olis munkin koira, eikä vain Ronjan. Mutta eiköhän tuo asia, toivottavasti, mee ohi ja parane, kun nyt vähän aika kuluu.

Ronja on nyt jäänyt Millan takia aika lailla paitsioon. Mutta pääsi se sentään uiskentelemaan tässä viikonloppuna. Toisaalta ihan hyvä, kun leikkivät Lucan kans, mutta toisaalta ei.